Lisäaikaa

Golf-kausi lähestyy uhkaavasti loppuaan. Tai eihän sen mihinkään tarvitse loppua. Ne joilla on mahdollisuus, lentävät jatkamaan kautta etelään. Ja me loput siirrymme halliin hiomaan tekniikkaa.

Mutta ei golf ole mikään hallilaji, ainakaan minulle. Parasta on kauniit viheriöt aurinkoisessa kesäsäässä. Vaikka kesää ei kukaan voi pitkittää, ulkokautta voisi hyvin jatkaa pienellä panostuksella, nimittäin valoilla.

Ainakin pari viimeistä talvea ovat olleet sellaisia, että lunta ei ole nähty ennen kuin tammikuun lopulla. Maa on pysynyt hyvinkin sulana jouluun asti. Vaikka kosteus estäisikin kentillä kiertämisen - kukapa haluaisi rämpiä märässä nurmessa etenkään sillä kustannuksella, että seuraavan kesän viheriöt olisivat laikukkaita multapeltoja - rangella ja ehkä lähipelialueellakin voisi treenata huomattavasti pidempään, jos vain arkenakin näkisi vielä illalla, minne se pallo lentää.

Isosta investoinnista ei olisi kysymys. Pari hyvää valaisinta riittäisi rangen ja vaikka puttialueen valaisuun. Joillakin kentillä alueita on valaistukin, mutta ei läheskään kaikilla.

Vai ovatko golfarit niin mukavuudenhaluisia, ettei harjoittelijoita saataisi valoillakaan paikalle koleina syysiltoina?

Toisaalta, kun katsoo noiden intohimoisimpien kierrosmääriä, on ehkä hyväkin, että puolet vuodesta elämään mahtuu muutakin. Vai onko niin, että kesästä on pakko ottaa kaikki irti, kun golf-kausi jää joka tapauksessa niin lyhyeksi? Huomaan ainakin itsestäni sellaisen loppupaniikin näin syyskuussa: kelit ovat suosineet tänä vuonna, joten kentällä on tullut juostua tiheämpään kuin koko kesänä. Koskaanhan ei tiedä, josko tämä on se viimeinen kaunis päivä.

Joka tapauksessa, hallissa lyöminen ei ole lainkaan sama asia kuin ulkokentällä, joten minä ainakin jatkaisin mielelläni kautta vaikka sitten harjoitusten merkeissä "aidoissa" olosuhteissa niin kauan kuin sää sallii, jos vain pääsisin valoisaan aikaan - tai valaistulle - kentälle.

Pelirauha kuuluu kaikille

Golf on perinteisesti herramieslaji. Joukossa on vielä niitä, jotka edellyttävät vanhojen perinteiden noudattamista eivätkä hyväksy ärräpäitä kentällä.

Se sijaan lyöntirauhan sääntöä odotetaan edelleen noudatettavan. Läheltä ei sovi edes ohittaa, kun toinen pelaaja on valmistautumassa omaan lyöntiinsä. Ymmärrän sen kyllä, yllättävän pienestä häiriöstä ainakin oma lyönti menee pieleen. Toisaalta kokemuksen myötä pitäisi kai osata keskittyä omaan peliinsä niin, ettei anna mahdollisen taustahälyn häiritä. Ainahan juuri sen tärkeän kisalyönnin lähtiessä back swingiin voi vaikka läheisestä puskasta lähteä lintu lentoon. Golfkentilllä viihtyvää eläimistöä kun ei kai kukaan ole onnistunut opettamaan kunnioittamaan näitä sääntöjä.

Mutta pelirauhaa voi häiritä myös lyöntien välissä kaikenkarvaisilla ohjeilla. On tietenkin kiva, että kokeneemmat pelaajat haluavat jakaa tietoaan tällaisille tunareille, mutta kun jokaisella on vähän omat konstinsa, niin siinä menee äkkiä vain lyönti sekaisin, kun yksi ehdottaa kokeilemaan yhtä tapaa ja toinen taas päinvastaista. Ja parhaimmillaan samakin neuvoja voi antaa ristiriitaisia ohjeita.

Aikuisena pitäisi tietenkin osata poimia jyvät akanoista ja jättää muu pölinä omaan arvoonsa. Mutta kun on ihan noviisi, sitä vaan alitajuntaisestikin alkaa miettiä toisen mainitsemaan lavan kulmaa tai käden asentoa. Ja yhdeksän kertaa kymmenestä se menee pieleen.

Jotta voisi katsoa oikeudekseen neuvoa, pitäisi myös omata jonkinlaista tilannelukutaitoa ja pedagogista silmää. Jos alkaa selittää tekniikkaa, kun toisen lyönti on mennyt selkeästi pieleen hermostumisen tai väsymisen takia, mahtaakohan siitä olla mitään hyötyä? Puhumattakaan sitten näistä iänikuisista varoituksista: tuolla on tosi paha bunkkeri, älä vaan lyö sinne. Varo sitten sitä bunkkeria. Tai mukamas käänteisesti: tuossa on tuo leveä vesi, mutta älä yhtään mieti sitä. Lyöt vaan rohkeasti, jotta pääset tuosta kamalan leveästä vedestä yli. Ja niin saadaan huomio kiinnittymään siihen veteen tai bunkkeriin eikä siihen, miten löisin hyvän lyönnin sinne lipun suuntaan. Voihan olla, että se lyönti olisi muutenkin epäonnistunut ja pallo lompsahtanut sinne lampeen, mutta ei siitä ainakaan minulle mitään apua ole, että vaikeasta paikasta tehdään iso numero.

Silläkin on väliä, miten ne neuvot antaa. Nykypedagogiikan oppien mukaan opetuksessa pitäisi lähteä positiivisista kokemuksista. Oleellisempaa on siis tietää, miten tehdä oikein kuin saada lista siitä, mitä kaikkia virheitä tekeekään. Siitä ei tule kuin paha mieli.

Jos vilpittömästi palat halusta auttaa naista mäessä, niin tee se edes positiivisuuden kautta. On ihan eri asia kuulla, että "pallo saattaisi lentää vielä paremmin, jos saat pidettyä käsiä vähän suorempana" kuin epäonnistuneen hienäsirkkalyönnin jälkeen saada kommentti, että "Ei se pallo lennä mihinkään, kun sun kädet on tollasta makaronia". Jos taas neuvojen antamisen motiivina on oman egon pönkittäminen vertailemalla toisen surkeaa suoritusta omaan erinomaisuuteen, herrasmies pitää ne mölyt mahassaan.

Pelikavereilta voi varmasti saada hyviä vinkkejä oman lyönnin parantamiseksi. Kentällä kaikkien pitäisi kuitenkin olla tasa-arvosia ja aina kannattaa vähintään kysyä, saanko antaa vinkin, jos on näkevinään toisen lyönnissä jonkin merkittävän ongelman. Opettamaan kannattaa ryhtyä vasta, kun sitä opetusta pyydetään - ja silloinkin vain, jos oikeasti uskoo jotakin asiasta ymmärtävänsä.

Joskus tuntuu, että lajin herrasmiessäännöt eivät kosketa naispelaajaa!