ÄLÄ katso palloa

Eilen se tapahtui, mä hurahdin golfiin. Se tunne, kun pallo vaan lentää ja lentää, joka lyönnillä. Tai lähes jokaisella. Mä en olekaan leijunut niin aikoihin.
Varmasti onnistumisessa oli osansa edellisillan pro Tapio Santalan oppitunnilla. Alun alkaenkin lyönnit lähtivät paremmin liikkeelle. Etenkin lyöntien suoruus oli varmasti korjatun käsien asennon ja mailan liikeradan mietinnän ansiota.
Todellinen läpimurto oli kuitenkin oma, villi kokeiluni. Esteratsastuksessa tehdään aina jossain vaiheessa harjoitus, jossa ratsastajan tulee sulkea silmänsä estettä lähestyessä. Tällä pyritään opettamaan siihen, ettei ratsastaja ennakoi hyppyä, vaan ainoastaan myötää hevosen liikettä.
Golfissa puhutaan siitä, ettei pidä miettiä pallon osumista, vaan liikettä. Jos lyö palloa, lyö korkeintaan pallon päälle tai liikaa alle. Silti neuvotaan, että lyöjän tulee katsoa palloa. Niinpä kokeilin sulkea silmäni siinä vaiheessa, kun nostin mailani ylös. Parin hutilyönnin jälkeen lyönti jo onnistui. Ja sen jälkeen ja sen jälkeen. Avasin silmäni, löin ja löin ja pallo lensi. Vaihdoin mailaa, suljin silmäni ja löin. Avasin silmät ja löin. Vaihdoin mailaa, vaihdoin lyöntipaikkaa - ja pallo lensi. Kaunis kaari, suora linja. Jos löin harhan, suljin silmät uudelleen. Jos löin huonosti, suljin silmät ja taas pallo lensi.
Upea fiilis!!! Enkä yrittänyt lyödä palloa, koska EN KATSONUT PALLOA!

Pallo ei anna anteeksi

Eniten minua on ärsyttänyt golfareissa se asenne, että golf olisi jotenkin erityisempi kuin joku toinen laji. Että parasta lajissa on se, että siinä ei koskaan tule valmiiksi, vaan opettelu kestää loppuelämän, kun sen kerran on aloittanut. Tässä lajissa voit aina kehittyä paremmaksi, se on niin vaikea ja vaativa. Missä lajissa sitten muka tulee? Tunnetteko sitten jonkun jääkiekkoilijan, joka tekee jokaisesta laukaisustaan maalin? Tai pesäpalloilijaa, jonka jokaisesta lyönnistä syntyy kunnari?

Puhumattakaan työelämästä tai ihmisestä ylipäätään. Olen työskennellyt samalla alalla ja samantyyppisissä tehtävissä yli kymmenen vuotta ja joka päivä joudun myöntämään puutteeni. Kumppanina olen korkeintaan keskinkertainen: nalkutan helposti turhastakin, jätän omat tavarani levälleen, vaikka en siedä samaa muilta... listaa voi jatkaa loputtomiin.

Olen myös ihmetellyt, mikä siinä golfissa voi olla niin vaikeaa. Turhautunut omaan kömpelyyteeni. Eihän se voi ola vaikeampaa saada elotonta pientä palloa voi olla vaikeampaa saada tottelemaan kuin sellaista isoa elävää olentoa kuin hevonen. Jos lyön kaksi samanlaista lyöntiä, pallo lentää samaan paikkaan. Samakaan hevonen ei aina toimi samalla tavalla samoilla avuilla. Pari päivää sitten oivalsin kuitenkin asian toisen puolen. Hevonen yms antaa ratsastajan virheitä anteeksi. Nosta laukan, vaikka apuni olisikin vähän epämääräinen, kulkee suoraan vaikka istuisinkin hiemana oikealla. Eloton pallo ei anna mitään anteeksi. Se ei opi lentämään suoraan, jos minä lyön sen vasemmalle. Se lentää sinne vasemmalle aina uudestaan. Eikä se lähde lentoon millään muulla tavalla kuin sillä, että lyön maila oikeassa kulmassa palloa oikeaan kohtaan.

Harjoittelu siis jatkukoon.

Pelaamalla oppii

Menin peruskurssille heinäkuun lopussa. Koska työt olivat pian alkamassa, minusta tuntui, että ihan loppukesästä, mutta oikeastaan golfkausihan oli vasta puolivälissä. Reilut kaksi kuukautta aktiivista aikaa jäljellä.

Kuten olen sanonut, minä olen tässä touhussa kaikkea muuta kuin lahjakas. Niinpä olen jo näiden ensimmäisten viikkojen aikana käyttänyt paljon aikaa harjoitteluun. Väylille menen mieluiten sitten, kun muu ovat jo menneet ja jos joku matti myöhäinen tulee perääni, päästän hänet auliisti ohi.

Tottakai kokeneemmat golfarit ovat halunneet kannustaa minua totetamalla, että sinne vaan rohkeasti kentälle, pelaamalla oppii. En silti voi käsittää, miten heillä riittää motivaatio tahkoa väyliä kerta toisensa jälkeen, päivä toisensa perään, jos peli ei selvästikään kulje. Harjoittelu tapahtuu juuri ennen peliä, jolloin palloa voidaan lyödä rangella tai lähipelialueella kyllä parikin tuntia. Oletuksena siis on, että ideaali pelivire edellyttäisi kahden tunnin verryttelyä ja kestäisi sen jälkeen neljä tuntia. Prolta otetaan tunti ja pyydetään apua vain äärimmäisessä hätättilassa kerran kahdessa vuodessa.

Minä en usko tähän. En voi uskoa. Olen osallistunut SLU:n, nykyisen Valon, valmentajakursseille ja kilpaillut kansallisella tasolla esteratsastuksessa. joku käsitys systemaattisesta treeenaamisesta luulisi siis olevan.

Aloitin golfaamisen kahdesta syystä. Halusin kokeilla, voisiko tuo keskittymistä vaativa ja minulle vaikea laji tuoda kaipaamaani tasapainotusta raskaaksi tietämääni työsyksyyn. Tämä näyttäisi toteutuvan. Toiseksi ajattelin, että tämä sosiaalinen laji voisi mieheni kanssa yhdessä harrastettuna tuoda meille myös yhteisen sosiaalisen piirin, jonka kanssa voisimme vaikka viettää välillä aikaa muutoinkin. Se jää nähtäväksi.

Nyt mielessäni on herännyt isompi missio. Haluan kokeilla, voiko golfia harrastaa ja siinä kehittyä niin sanotusti normaalein valmentautumismetodein. Aion harjoitella systemaattisesti läpi vuoden ja käydä tunnilla säännöllisesti ehkä kerran kuussa. Treenitahdiksi olen suunnitellut kolmea kertaa viikossa. Pelikaudella se tarkoittaisi kahta harjoittelupäivää ja yhtä pelipäivää viikossa. Väylillekin on siis tärkeää mennä, jotta kynnys itse pelaamiseen ei kasva liian suureksi.

Selkeästi ajatukseni tuntuu kummajaiselta jopa pron näkökulmasta. Katsotaan siis, kuinka ämmän käy!

Kaiken takana on nainen, mutta kaiken edellä menee golf

Sain pari viikkoa sitten peliluvan, eli green cardin. Tai jos tarkkoja ollaan, green cardia en saanut, koska itse kortit olivat päässeet loppumaan. Mutta nyt saan siis lähteä pelaamaan muutoinkin kuin illankähmässä tai pron opetuksessa.

Vaikeaksi osoittautunut pallopeli on herättänyt tällaisen vannoutuneen hevostytön mielenkiinnon. En silti ole ajatellut omistautua pelille kaiken muun elämän kustannuksella. Mieheni, joka on viettänyt koko kesän golfkentällä, oli peruskurssille lähdöstäni vallan innoissaan. Nyt loppuu nalkutus ikuisesta kentällä olosta, peliaikojen muun elämän rajoittamisesta ja olemattomasta yhteisestä ajasta. Voimme asua kentällä yhdessä.

Jo nämä ensimmäiset viikot ovat osoittaneet, että pieleen meni. Hermostun kentällä vitkuttelusta, pallot taivalle tai reikiin harjoituksesta riippuen, kamat autoon ja kotiin. En ymmärrä, miksi iltayhdeksältä pitää jäädä etsimään palloja puskista, lyödä väylällä toinen ja kolmas harjoituspallo tai mennä käymään klubilla ilman sen kummempaa asiaa. Kotona odottaa suloinen spanieli kosteanruskein silmin, murjottava teini, jolle kuitenkin on tärkeää olla läsnä ja tuhat kotityötä. Huomenna on taas työpäivä.

Meillä ei siivottu kahteen viikkoon, koska harjoittelin green cardia varten. Turhaan, pelikoe on vain muodollisuus. Aion kokeilla tätä lajia tosissaan, mutta se ei tule olemaan ainoa tärkeä asia elämässäni. Aion myös treenata systemaattisesti, mikä ei tosiaankaan tunnu olevan lajin harrastajille tyypillistä. Peliä vaan alle, pallo ilmaan keinolla millä hyvänsä ja siitä se lähtee.

Päätin kokeilla lajia kahdesta syystä. Ensinnäkin tarvitsen harrastuksen, joka vie ajatukseni pois työasioista iltaisin, jota voin kuitenkin harrastaa oman aikatauluni mukaan ja joka toivottavasti on vielä hauskaa ja sosiaalistakin. Toiseksi, mieheni lapset ovat sen verran isoja, että nyt on aika keskittyä toisiimme. Golf on sosiaalinen laji ja sitä harrastaa monet pariskunnat. Paitsi että voimme viettää golfkentällä yhteistä aikaa, voimme ehkä löytää sieltä uusia tuttavapariskuntia, yhteisiä ystäviä.

Kokemuksiani ja (epä)onnistumisiani voi seurata kirjoituksistani.