maanantai 24. elokuuta 2015

Pelaamalla oppii

Menin peruskurssille heinäkuun lopussa. Koska työt olivat pian alkamassa, minusta tuntui, että ihan loppukesästä, mutta oikeastaan golfkausihan oli vasta puolivälissä. Reilut kaksi kuukautta aktiivista aikaa jäljellä.

Kuten olen sanonut, minä olen tässä touhussa kaikkea muuta kuin lahjakas. Niinpä olen jo näiden ensimmäisten viikkojen aikana käyttänyt paljon aikaa harjoitteluun. Väylille menen mieluiten sitten, kun muu ovat jo menneet ja jos joku matti myöhäinen tulee perääni, päästän hänet auliisti ohi.

Tottakai kokeneemmat golfarit ovat halunneet kannustaa minua totetamalla, että sinne vaan rohkeasti kentälle, pelaamalla oppii. En silti voi käsittää, miten heillä riittää motivaatio tahkoa väyliä kerta toisensa jälkeen, päivä toisensa perään, jos peli ei selvästikään kulje. Harjoittelu tapahtuu juuri ennen peliä, jolloin palloa voidaan lyödä rangella tai lähipelialueella kyllä parikin tuntia. Oletuksena siis on, että ideaali pelivire edellyttäisi kahden tunnin verryttelyä ja kestäisi sen jälkeen neljä tuntia. Prolta otetaan tunti ja pyydetään apua vain äärimmäisessä hätättilassa kerran kahdessa vuodessa.

Minä en usko tähän. En voi uskoa. Olen osallistunut SLU:n, nykyisen Valon, valmentajakursseille ja kilpaillut kansallisella tasolla esteratsastuksessa. joku käsitys systemaattisesta treeenaamisesta luulisi siis olevan.

Aloitin golfaamisen kahdesta syystä. Halusin kokeilla, voisiko tuo keskittymistä vaativa ja minulle vaikea laji tuoda kaipaamaani tasapainotusta raskaaksi tietämääni työsyksyyn. Tämä näyttäisi toteutuvan. Toiseksi ajattelin, että tämä sosiaalinen laji voisi mieheni kanssa yhdessä harrastettuna tuoda meille myös yhteisen sosiaalisen piirin, jonka kanssa voisimme vaikka viettää välillä aikaa muutoinkin. Se jää nähtäväksi.

Nyt mielessäni on herännyt isompi missio. Haluan kokeilla, voiko golfia harrastaa ja siinä kehittyä niin sanotusti normaalein valmentautumismetodein. Aion harjoitella systemaattisesti läpi vuoden ja käydä tunnilla säännöllisesti ehkä kerran kuussa. Treenitahdiksi olen suunnitellut kolmea kertaa viikossa. Pelikaudella se tarkoittaisi kahta harjoittelupäivää ja yhtä pelipäivää viikossa. Väylillekin on siis tärkeää mennä, jotta kynnys itse pelaamiseen ei kasva liian suureksi.

Selkeästi ajatukseni tuntuu kummajaiselta jopa pron näkökulmasta. Katsotaan siis, kuinka ämmän käy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti