Lisäaikaa

Golf-kausi lähestyy uhkaavasti loppuaan. Tai eihän sen mihinkään tarvitse loppua. Ne joilla on mahdollisuus, lentävät jatkamaan kautta etelään. Ja me loput siirrymme halliin hiomaan tekniikkaa.

Mutta ei golf ole mikään hallilaji, ainakaan minulle. Parasta on kauniit viheriöt aurinkoisessa kesäsäässä. Vaikka kesää ei kukaan voi pitkittää, ulkokautta voisi hyvin jatkaa pienellä panostuksella, nimittäin valoilla.

Ainakin pari viimeistä talvea ovat olleet sellaisia, että lunta ei ole nähty ennen kuin tammikuun lopulla. Maa on pysynyt hyvinkin sulana jouluun asti. Vaikka kosteus estäisikin kentillä kiertämisen - kukapa haluaisi rämpiä märässä nurmessa etenkään sillä kustannuksella, että seuraavan kesän viheriöt olisivat laikukkaita multapeltoja - rangella ja ehkä lähipelialueellakin voisi treenata huomattavasti pidempään, jos vain arkenakin näkisi vielä illalla, minne se pallo lentää.

Isosta investoinnista ei olisi kysymys. Pari hyvää valaisinta riittäisi rangen ja vaikka puttialueen valaisuun. Joillakin kentillä alueita on valaistukin, mutta ei läheskään kaikilla.

Vai ovatko golfarit niin mukavuudenhaluisia, ettei harjoittelijoita saataisi valoillakaan paikalle koleina syysiltoina?

Toisaalta, kun katsoo noiden intohimoisimpien kierrosmääriä, on ehkä hyväkin, että puolet vuodesta elämään mahtuu muutakin. Vai onko niin, että kesästä on pakko ottaa kaikki irti, kun golf-kausi jää joka tapauksessa niin lyhyeksi? Huomaan ainakin itsestäni sellaisen loppupaniikin näin syyskuussa: kelit ovat suosineet tänä vuonna, joten kentällä on tullut juostua tiheämpään kuin koko kesänä. Koskaanhan ei tiedä, josko tämä on se viimeinen kaunis päivä.

Joka tapauksessa, hallissa lyöminen ei ole lainkaan sama asia kuin ulkokentällä, joten minä ainakin jatkaisin mielelläni kautta vaikka sitten harjoitusten merkeissä "aidoissa" olosuhteissa niin kauan kuin sää sallii, jos vain pääsisin valoisaan aikaan - tai valaistulle - kentälle.

Pelirauha kuuluu kaikille

Golf on perinteisesti herramieslaji. Joukossa on vielä niitä, jotka edellyttävät vanhojen perinteiden noudattamista eivätkä hyväksy ärräpäitä kentällä.

Se sijaan lyöntirauhan sääntöä odotetaan edelleen noudatettavan. Läheltä ei sovi edes ohittaa, kun toinen pelaaja on valmistautumassa omaan lyöntiinsä. Ymmärrän sen kyllä, yllättävän pienestä häiriöstä ainakin oma lyönti menee pieleen. Toisaalta kokemuksen myötä pitäisi kai osata keskittyä omaan peliinsä niin, ettei anna mahdollisen taustahälyn häiritä. Ainahan juuri sen tärkeän kisalyönnin lähtiessä back swingiin voi vaikka läheisestä puskasta lähteä lintu lentoon. Golfkentilllä viihtyvää eläimistöä kun ei kai kukaan ole onnistunut opettamaan kunnioittamaan näitä sääntöjä.

Mutta pelirauhaa voi häiritä myös lyöntien välissä kaikenkarvaisilla ohjeilla. On tietenkin kiva, että kokeneemmat pelaajat haluavat jakaa tietoaan tällaisille tunareille, mutta kun jokaisella on vähän omat konstinsa, niin siinä menee äkkiä vain lyönti sekaisin, kun yksi ehdottaa kokeilemaan yhtä tapaa ja toinen taas päinvastaista. Ja parhaimmillaan samakin neuvoja voi antaa ristiriitaisia ohjeita.

Aikuisena pitäisi tietenkin osata poimia jyvät akanoista ja jättää muu pölinä omaan arvoonsa. Mutta kun on ihan noviisi, sitä vaan alitajuntaisestikin alkaa miettiä toisen mainitsemaan lavan kulmaa tai käden asentoa. Ja yhdeksän kertaa kymmenestä se menee pieleen.

Jotta voisi katsoa oikeudekseen neuvoa, pitäisi myös omata jonkinlaista tilannelukutaitoa ja pedagogista silmää. Jos alkaa selittää tekniikkaa, kun toisen lyönti on mennyt selkeästi pieleen hermostumisen tai väsymisen takia, mahtaakohan siitä olla mitään hyötyä? Puhumattakaan sitten näistä iänikuisista varoituksista: tuolla on tosi paha bunkkeri, älä vaan lyö sinne. Varo sitten sitä bunkkeria. Tai mukamas käänteisesti: tuossa on tuo leveä vesi, mutta älä yhtään mieti sitä. Lyöt vaan rohkeasti, jotta pääset tuosta kamalan leveästä vedestä yli. Ja niin saadaan huomio kiinnittymään siihen veteen tai bunkkeriin eikä siihen, miten löisin hyvän lyönnin sinne lipun suuntaan. Voihan olla, että se lyönti olisi muutenkin epäonnistunut ja pallo lompsahtanut sinne lampeen, mutta ei siitä ainakaan minulle mitään apua ole, että vaikeasta paikasta tehdään iso numero.

Silläkin on väliä, miten ne neuvot antaa. Nykypedagogiikan oppien mukaan opetuksessa pitäisi lähteä positiivisista kokemuksista. Oleellisempaa on siis tietää, miten tehdä oikein kuin saada lista siitä, mitä kaikkia virheitä tekeekään. Siitä ei tule kuin paha mieli.

Jos vilpittömästi palat halusta auttaa naista mäessä, niin tee se edes positiivisuuden kautta. On ihan eri asia kuulla, että "pallo saattaisi lentää vielä paremmin, jos saat pidettyä käsiä vähän suorempana" kuin epäonnistuneen hienäsirkkalyönnin jälkeen saada kommentti, että "Ei se pallo lennä mihinkään, kun sun kädet on tollasta makaronia". Jos taas neuvojen antamisen motiivina on oman egon pönkittäminen vertailemalla toisen surkeaa suoritusta omaan erinomaisuuteen, herrasmies pitää ne mölyt mahassaan.

Pelikavereilta voi varmasti saada hyviä vinkkejä oman lyönnin parantamiseksi. Kentällä kaikkien pitäisi kuitenkin olla tasa-arvosia ja aina kannattaa vähintään kysyä, saanko antaa vinkin, jos on näkevinään toisen lyönnissä jonkin merkittävän ongelman. Opettamaan kannattaa ryhtyä vasta, kun sitä opetusta pyydetään - ja silloinkin vain, jos oikeasti uskoo jotakin asiasta ymmärtävänsä.

Joskus tuntuu, että lajin herrasmiessäännöt eivät kosketa naispelaajaa!

Peliä, treeniä, treeniä vai peliä?

Ilo oli ennenaikaista. Viikon verran paistattelin siinä uskossa, että vihdoin opin, miten palloa lyödään. Sitten lähdin intoa uhkuen kierrokselle tavoittelemaan sitä parempaa tulosta, ja homma tökki heti lämmitelylyönneistä alkaen.

Olin aloittaessani sitä mieltä, että harrastajagolfarit eivät ymmärrä harjoittelun merkitystä. Moni väitti, että pelaamaan oppii vain pelaamalla, kehotti lähtemään rohkeasti kentälle rangella läiskimisen ja puttailuharjoitusten sijasta. Minä uskoin tietäväni paremmin. Pitää treenata, treenata ja treenata, ja sitten välillä mennä kierrokselle testaamaan treenin tuloksia.

Jossain vaiheessa kesää annoin periksi. Treenaamisen onnistumiset eivät siirtyneet kentälle, jos siellä kentällä kävi vain kerran viikossa-parissa. Ei vaikka treenipäiviä olisi ollut useita viikossa. Lähdin siis kiertämään, vaikka pari väylää harjoitusmielessä, jos ei muuta ehdi.

Ensin ajattelin, että näin tämä lähteekin etenemään. Sitten lyönti katosi jotenkin kokonaan, se pienikin saavutettu edistyminen. Kentällä ei ehtinyt miettiä, mikä menee pieleen.

Palasin eilen rangelle. Pelaamisesta menee ilo, jos se ei suju. Miksi lähteä kiertämään? Puolentoista tunnin mietinnän, etsinnän ja ehkä sadan pallon jälkeen löysin taas lyöntiini rentoudun. Liekö sitten ollut ajatustyön tulosta vai väsyinkö kolmannen korin lopulla niin paljon, etten jaksanut enää yliyrittää, mutta lopulta se pallo taas lensi. Harjoittelu oli siis tarpeen. Tuottaako se tulosta pelikentällä, se jäänee nähtäväksi?

Kumpi ensin, muna vai kana, treenilyönnit vai pelikierrokset, se ei minulle vieläkään ratkennut!

Seurapeli

Yksi syy golfin aloittamiseen oli ajatus siitä, että löytäisimme mieheni kanssa yhteisen harrastuksen ja sen ympäriltä ehkä myös ystäväpariskuntia. Tutustuimme vasta aikuisiällä eikä meillä ole yhteisiä tuttavapariskuntia, joiden kanssa olisi nuoruusvuosina kimpassa reissattu ja juhlittu.

Toistaiseksi sellaiset kimppapelit ovat kyllä jääneet haaveiksi. Ensinnäkin minun tasoitukseni vaatisi hyvin pienellä tasoituksella pelaavat pelikaverit, että neljä ihmistä voisi mahtua samaan lähtöön. Toiseksi, menen ihan kipsiin ajatuksestakin, että rämpimistäni olisi todistamassa muitakin kuin rakas mieheni ärsyttävine kommentteineen.

Pari kertaa joku on joukkoon tuppautunut ja täytyy myöntää, että kyllä siitä on ihan hengissä selvinnyt. Hiljattain kävi kuitenkin niin, että menimme vieraskentälle pelaamaan ja sinne oli, minun tietämättäni, ilmoittautunut toinen pariskunta meidän kanssa samaan lähtöön. Mieheni kertoi siitä minulle vasta noin 10 minuuttia ennen starttia, hävytön.

Ei kai siinä sitten mikään auttanut. En olisi päässyt omin voimin edes pois paikalta (auton avaimet olivat miehellä). 

Arvatkaapa kuinka kävi? Se oli mukavin golfkierros ikinä! Pariskunta oli oikein leppoisa. He olivat kyllä pelanneet jo vuosikausia, mutta naisella oli viime vuosina ollut paljon taukoja ja koska minun väylälyöntini onnistuivat poikkeuksellisen hyvin aiempiin kierroksiini verrattuna, en jäänyt joukossa lainkaan jalkoihin. 

Onnistuneita löyntejä oli enemmän kuin epäonnistuneita, mutta ennen kaikkea opin tuona aurinkoisena sunnuntaipäivänä, mikä golfissa on parasta: se on sosiaalinen harrastus. Tästä pariskunnasta ei vielä tullut sen kummempaa kaveria, mutta en panisi yhtään pahakseni, jos törmäisimme heihin joskus uudelleen.

Se lentää sittenkin

En ole turhautumiseltani jaksanut ylläpitää tätä palstaa. Talven "kuivaharjoittelusta" huolimatta oikeastaan koko kesä on mennyt golfin osalta epätoivon rajamailla. Pallo ei vaan kerta kaikkiaan lennä!

"Se vain ottaa aikansa." "Kun naisella ei ole voimaa lyödä väkisin, hänen pitää oppia oikea tekniikka. Kyllä se kolmessa vuodessa alkaa nousta." "Sinun pitää vain harjoitella enemmän."

Olin jo pyörtää periaatteeni ja muutaman viikon ajan yritin käydä kentällä joka päivä, tai lähes joka päivä. Kolmantena päivänä peräkkäin vaikutti siltä, että määrä korvaa laadun ja kannattaa vain hakata palloa. Neljäntenä olin niin väsynyt, että mistään ei tullut enää mitään.

Sitä paitsi, elämä on muutakin kuin golfia!

Turhauttavinta oli se, ettei tuntunut olevan mitään selkeitä askelmia, joita voisi edes yrittää kiivetä kohti sitä huippua, jossa pallo oikeasti lentääkin johonkin. Lyöntejä vaan lyöntien perään. En tiedä muista, mutta ainakin minä turhauduin hakkaamaan palloa päättömästi ilman sen kummempaa ajatusta siinä uskossa, että joskus se vaan alkaa itsekseen lentämään.

Pedanttina ihmisenä yritin kehittää omia teorioita ja harjoitella niiden mukaan. Aina kun lyön huonon lyönnin, teen kaksi harjoituslyöntiä ennen seuraavaa palloa. Jos lyön maahan, kuvittelevan olevani se Facebookissa pyörineen videon kädetön mies, silloin lyönti osuu. Sitten oli golftunti ja kaikki teoriani todettiin vääriksi.

Turhautuneena yritin anella taas harjoituksia. Mitä minun pitäisi tehdä? Ei kuulemma muuta kuin lyödä ja lyödä.

Pelikerrat alkoivat tuntua ahdistavilta, harjoittelukin pakkopullalta. Mieheni yritti neuvoa minua kentällä, mikä oli pahinta kaikesta. Pienenkin onnistumisen mahdollisuus katosi, kun toinen höpötti siinä lyöntivaiheessa kymmenestä asiasta samaan aikaan ja aivan päinvastoin kuin pro oli neuvonut. Toisaalta, myönsin sen kyllä vain hiljaa itselleni, mikään muukaan reaktio huonoihin osumiini ei ollut mieheltäni oikea. Yhtä paljon kuin neuvot minua ärsytti, jos hän yritti hyväntuulisesti jutustella ja pitää teennäisen hilpeää tunnelmaa yllä, vaikka minä rämmin 10 metriä kerrallaan eteenpäin. Ja jos hän sitten oli hiljaa ja antoi minun pihistä tuskissani itsekseni, se se vasta pahinta olikin!

Jotain oli pakko tehdä, joten lopulta sitten tein: vaihdoin prota. Kahden yksityistunnin jälkeen näyttäisi siltä, että pallo voi sittenkin lentää. En nyt aio kuitenkaan tuomita yhtä enkä ylistää toista. Minä vain tarvitsin konkreettisia ohjeita ja selkeää systeemiä, jossa lyöntiä on lähdetty korjaamaan askel askeleelta ja juuri siitä tavoitteesta, että pääsen nyt ylipäätään kentällä eteenpäin. Nyt minulla on joka harjoittelukerralla pari asiaa, joita keskityn miettimään lyönneissäni ja niiden korjaantumisen tai ainakin parantumisen myötä lyönnitkin ovat jo parantuneet.

Väitän kuitenkin, että enemmän kuin teknisestä kehityksestä kyse on korvien välistä. Koska olen saanut konkreettiset harjoitteet, tekemiseen on tullut taas mielekkyyttä. Kun tiedän, mitä ainakin pitäisi tehdä, epäonnistumisiakin on helpompi käsitellä.

Tässä innostuksessa tosin unohdan varmaan kaiken eikä pallo lennä tänään mihinkään, mutta lähdenpähän pitkästä aikaa kentällä innostuneena :)

Golfin talvikausi

Harrastukseni ei ole jäänyt, vain siitä raportoiminen. Vaikka eipä viime kuukasina nyt mikään varininen golfkausi olekaan ollut käynnissä.

Teoriani mukaan tekninen harjoittelu pitäisikin tehdä nyt, kun kentälle ei pääse. Olenkin osallistunut pro Tapio Santalan moduulikurssille, jolla olemme käyneet vaihe vaiheelta läpi täyslyöntiä. Ideana on ollut, että kerran kuussa pidetyissä harjoituksissa saamme aina tehtävät, joita harjoitellaan sitten itsekseen kotona opetusvideoiden avulla. Olen kyllä ollut luvattoman laiska harjoittelija, mutta kun ensimmäisen kerran runsas viikko sitten saimme oikeasti lyödä kurssilla, niin jotain siellä kuitenkin oli tapahtunut!

Tänään kävimme sitten mieheni kanssa vähän golfhallissa tekemässä lyöntiharjoituksia. Tunnin aikana tuli pariinkin otteeseen vaihe, jossa hukkasin tuntuman eikä pallo tahtonut taas lentää, mutta sitten yritin vain ajatella loppuasentoa ja vartalon vastavoimaa ja kas, kuin huomaamatta pallokin lhti taas lentoon :)

Sitten kokeilin vähän puttailla. Tietenkin sisätilissa matolla pallo liikkuu ihan eri tavalla kuin oikealla greenillä, mutta hetkeksi uskoni siitä, ettei golfkentällä tarvitse asua koko kesää, jos mielii edistyä, oli horjua. Mten ihmeessä ehdin hioa swingiä, veivata chippejä ja viilata putteja, jos ajattelin käydä vain kahtena iltana treenaamassa ja yhtenä pelaamassa joka viikko?