Seurapeli

Yksi syy golfin aloittamiseen oli ajatus siitä, että löytäisimme mieheni kanssa yhteisen harrastuksen ja sen ympäriltä ehkä myös ystäväpariskuntia. Tutustuimme vasta aikuisiällä eikä meillä ole yhteisiä tuttavapariskuntia, joiden kanssa olisi nuoruusvuosina kimpassa reissattu ja juhlittu.

Toistaiseksi sellaiset kimppapelit ovat kyllä jääneet haaveiksi. Ensinnäkin minun tasoitukseni vaatisi hyvin pienellä tasoituksella pelaavat pelikaverit, että neljä ihmistä voisi mahtua samaan lähtöön. Toiseksi, menen ihan kipsiin ajatuksestakin, että rämpimistäni olisi todistamassa muitakin kuin rakas mieheni ärsyttävine kommentteineen.

Pari kertaa joku on joukkoon tuppautunut ja täytyy myöntää, että kyllä siitä on ihan hengissä selvinnyt. Hiljattain kävi kuitenkin niin, että menimme vieraskentälle pelaamaan ja sinne oli, minun tietämättäni, ilmoittautunut toinen pariskunta meidän kanssa samaan lähtöön. Mieheni kertoi siitä minulle vasta noin 10 minuuttia ennen starttia, hävytön.

Ei kai siinä sitten mikään auttanut. En olisi päässyt omin voimin edes pois paikalta (auton avaimet olivat miehellä). 

Arvatkaapa kuinka kävi? Se oli mukavin golfkierros ikinä! Pariskunta oli oikein leppoisa. He olivat kyllä pelanneet jo vuosikausia, mutta naisella oli viime vuosina ollut paljon taukoja ja koska minun väylälyöntini onnistuivat poikkeuksellisen hyvin aiempiin kierroksiini verrattuna, en jäänyt joukossa lainkaan jalkoihin. 

Onnistuneita löyntejä oli enemmän kuin epäonnistuneita, mutta ennen kaikkea opin tuona aurinkoisena sunnuntaipäivänä, mikä golfissa on parasta: se on sosiaalinen harrastus. Tästä pariskunnasta ei vielä tullut sen kummempaa kaveria, mutta en panisi yhtään pahakseni, jos törmäisimme heihin joskus uudelleen.